Verkot on askettu vesille. Laitoin Mikolle pitkän harkinnan ja muotoilun jälkeen sähköpostia, että kun viimeksi jäi se seuranpito kesken, niin miten olisi päiväkahviseura. Vastaus tuli parin päivän päästä, että katsotaan sitten muuton jälkeen. Lupasin näyttää paikkoja :)

Iiik! Se muutto on ensi viikolla. Mä sit kuitenkin olen todella ujo ja pidättyväinen, joten mua kauhistuttaa. Kaiken huipuksi menkat alkaa nyt alkuviikosta, mun on peruttava brassivahaus ja tarvittaessa kieltäydyttävä siitä päiväkahvittelusta menkkoihin vedoten. Mä olen aina ollut huono ilmoittamaan menkoista miehille, tulee töksäytettyä jotenkin kummallisesti.

Tässä kevätkiimassani lisäsin sen muinaisen Maken vuosien takaa työpaikka-meseen. Kutkutti. Meni yli kuukausi ja uskaltauduin juttelemaankin. Eihän se minua tietenkään nimen perusteella muistanut tai tunnistanut, mitä en kyllä odottanutkaan. Kun sitten muistutin, että on tavattu aikoinaan sen luona, mun luona, Tennispalatsin vessassa ja Finlandia-talon takana, niin se muisti. Hämmentyi ihan varmasti. Mun loppui kyllä jutunaiheet siihen ja lähdin kotiin. Hih, kaikkea sitä pitääkin tehdä. Veren kaivamista nenästä, kuten sanottu.

Mistä sitä sitten jatkaisi. Cyanin kanssa on vatvottu seikkailujamme ja näitä salarakkaitamme puhkikulutetuiksi asti.

Työpaikallamme tuli suurempi fuusioituminen, minkä johdosta meidän työpaikkamme muuttui. Nyt muutettiin isompaan taloon ja jouduttiin luopumaan yhteisestä huoneesta. Tietenkin vanhassa talossa piti pitää läksiäisbileet, ja tietenkin minä ja Cyan oltiin niitä järjestämässä. Juomaa oli reippaasti ja ruokaa myös, ja Cyanin kanssa olimme niin varmoja siitä, että Jussi ja Cyanin hoito laivalta tulevat ryömimään ja kerjäämään.

Juomiseni sain pidettyä hyvin aisoissa, en ollut juurikaan humalassa missään vaiheessa ja aamuyötä kohti olin ihan selvä. Jussi sitten taas oli koko illan kuin ei olisi minua huomannutkaan, ja esitteli ihan kaikille muille vastasyntyneen jälkeläisensä kuvaa. Hyvässä humalassaan sitten jossain vaiheessa rupesi juttelemaan minulle työasioita ja mikäs siinä, pitkät pätkät parannettiin tiimimme työntekoa. Sitten ilmaantui pöydän alla jalka hivelemään polveani. Sanottuani, ettöä jalat ovat ristissä ja avattuani jalkani hively siirtyi sinne jalkoväliin. Miltäpäs se nyt tuntuisi, mutta jos toinen kerran tykkää... Käväisin vessassa ja sieltä palatessani Jussi kiskaisi minut hissiin, mistä seurasi pieni ajelu ylös-alas, kourimista ja hameen alle yritystä. Siitä sitten miesten vessaan ja kiehnääminen jatkui. Vitutti ihan sikana, että oli menkat ja homma piti tyssätä jotakuinkin alkuunsa. En usko, että Jussi edes tajusi, mutta suuhoidolla mentiin loppuun. (Note to self: Älä enää ikinä harrasta seksiä paikassa, missä näet itsesi samaan aikaan peilistä.) Cyan nauroi mulle taas paskaista naurua ja haukkui kapiseksi lutkaksi, mutta itse meni ja teki oman hoitonsa kanssa ties mitä tyhjäksi jääneessä työhuoneessa.

Tässä oli tämän kertainen tunnustus tapahtuneesta. Se on jo ollutta ja mennyttä, Jussia en ole sen jälkeen nähnyt, hän tulee töihin seuraavan kerran vasta kesällä isyysloman jälkeen. Mielessä on pyörinyt tihenevään tahtiin Mikko. Tähän asti ollaan oltu eri taloissa töissä ja vaihdettu muutama sana FB:ssä ja työpaikan mesessä menemättä kuitenkaan sen enempää tapahtuneeseen. Nyt tiedossa on Mikon muutto samaan taloon töihin toukokuun lopussa, ja minun pitäisi jollain tavalla kysyä varovasti tai todella suoraan, että olisko uusinnan mahdollisuutta. Cyanin kanssa järjestettiin tähän uuteen taloon yksi huone, johon on avaimet vain minulla ja Cyanilla ja jonka olemassaolosta ei välitä kukaan muu. Se huone on tarkoitettu vain ja ainoastaan sitä yhtä asiaa varten. Edelleen jaksaa naurattaa, että uudessa työpaikassa ensimmäisenä järjestetään panohuone, missä on kumit valmiina tarvetta varten. Me olemme törkeyden huippu!

Niin, Mikko pyörii mielessä ja siinä mielessä. Tai jos joku uusi olisi mahdollista löytää. Soppaa sotkee (tai selvittäisi, miten sen nyt haluaa ottaa) se, että mies on nyt töissä. Kolmen vuoden jälkeen se ei ole enää työtön, vaan työssäkäyvä ja se on tehnyt miehelle hyvää. Nyt pitäisi vaan uskaltaa tehdä aloite kotona, saada seksiä ja ehkä sitten halut kohdistuvat vain kotioloihin.

Fiilikset on tasoittuneet. Parisuhde saa jatkua, vaikka onkin vähän puolinainen. Seksi puuttuu, ja tulee varmaan puuttumaankin niin kauan kuin mies on työtön, eikä töihinmenoa ole näkyvissäkään. Itse kaipailen edelleenkin vähän seikkailua ja mietin oikeastaan joka päivä Mikkoa. Mikko on palannut töihin pitkältä lomalta ja taidan ehkä pikkasen jutella jotain mesessä, kunhan ollaan samaan aikaan työpaikalla. Jussihan tuossa pyöriikin melkein joka päivä, mutta ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jussi vähän välttelee minua. Seikkailuni Victoria Milanissa loppuivat parin päivän jälkeen, ei oikein ollut kuitenkaan minun juttuni. Jos olisin sinkku, niin hakisin ehdottomasti seurani VM:n kautta. Kai mulla on kevättä rinnoissa, kun on niin levoton olo.

Toisena iltana seminaarin jälkeen yritin vältellä Mikkoa, en minäkään ihan ilman omaatuntoa ole. Mikko oli sanonut, että hänet löytää jostain laivan ravintolasta, ja että mielellään ottaisi yön uusiksi. Olin päätynyt päivän aikana kielteiselle kannalle, en kyllä tajua miksi, ehkä kankkusoloni oli niin kamala. Pubissa kuitenkin näin Mikon ja rohkaistuin menemään juttusille, tai oikeamminkin ilmoittamaan, että me emme harrasta seksiä tänä yönä. Päätös oli siinäkin mielessä oikea, että Mikko oli ihan hirveässä kännissä eikä hommasta olisi kuitenkaan tullut juuri mitään. Mikko otti asian vähän raskaammin ja pyöri seurueemme ympärillä ja istui taakseni hipelöimään niskaani ja persettäni. Seurueeseemme kuului mm. yksi Mikon pomoista, ja hänen katseensa olivat aika mielenkiintoisia tässä tilanteessa. Lähdin hyttiini nukkumaan sillä aikaa kun Mikko oli vessassa ja se siitä. Cyan kertoi, että Mikko oli etsinyt minua koko illan. Tosiasiahan on, että jos Mikko olisi ollut selvinpäin, olisin todennäköisesti sortunut. Sitä paitsi kännissään Mikko pureskeli minut mustelmille ihan joka puolelta, nännitkin olivat ruvella monta päivää.

Nyt Mikko ei ole vielä palannut töihin ilmeisesti. Taisi puhua jostain lomamatkasta risteilyn jälkeen. Lisäsin Mikon työpaikan meseen, ilmeisesti kaivaakseni verta nenästäni. Voihan se olla, että tulee vielä mielenkiintoiset keskustelut tai sitten ei. Lähinnä tein sen kyttääjän luontoni takia. Mitä mä itse sitten haluan Mikolta tai tästä kaikesta? EHKÄ jotain pientä kivaa, mutta en juuri muuta. Rakastan pikaista salaseksiä, joten ehkä sellaista. Tai sitten en mitään. Tai tuhmia juttuja mesessä työpäivän ratoksi. Se asia on nyt ainakin selvä, että tilaisuuden tullen minulla ei ole mitään ongelmaa pettää miestäni. Tosin minun luonteellani tilaisuuksia ei juurikaan tule, tämä seminaarikerta taisi olla ensimmäinen tämän suhteen aikana. En ole kovin helposti lähetyttävä tai vaikuta siltä, että olisin valmis pieneen flirttiin tai muuhun. Todellisuus onkin sitten ihan toinen.

Jussi oli töissä aluksi hieman välttelevä, mutta nyt välit ovat palanneet ihan normaaleiksi. Hänestä tulee kuulemma tässä keväällä toisen kerran isä, mikä loistomies! Yritän olla ajattelematta munaa suussa, käsihoitoa ja lämmintä purkausta johonkin rintojen suuntaan. Toisaalta, kai mä suostuisin uusintaan Jussinkin kanssa. Luultavasti työpaikan bileissä tuleekin vielä joskus yrittämään humalatilan ollessa sopiva. Minun humalatilani ei enää parane nousta tuolle risteilyn tasolle.

Kotitilanne on rauhottunut viikonloppuna. En enää tunne palavaa halua erota, enkä mieti sitä aina miestä katsellessani. Kai me sitten jatketaan vielä näin. Tiedän, että pitäisi potkia miestä töihin riidan tai suuttumuksen uhallakin, se nyt vaan on normaalia, ja muutama aloite seksiinkin pitäisi tehdä. Kun on nuo kaksi asiaa toteuttanut ja nähnyt toimiiko homma, voi miettiä eron mahdollisuutta uudelleen. Niin tosiaan, kerroinko jo, etten muista milloin olisin viimeksi saanut seksiä kotona? Joskus viime vuonna.

 Vuosi on kulunut. Paino laski kokonaisuudessaan viisitoista kiloa ja on pysynyt niillä paikkeilla. Aloin liikkua viime keväänä vähitellen ja se on jäänyt jokseenkin luontaiseksi osaksi elämää. Töissä menee taas vaihteeksi ihan loistavasti. Viime keväänä muutin edellisenä syksynä hoitovapaaltaan palanneen Cyanin kanssa samaan huoneeseen ja aloimme tehdä töitä tiiminä. Olemme aikaisemminkin tehneet yhdessä töitä ennen hänen pitkähköä poissaoloaan, ja meillä synkkaa enemmän kuin loistavasti. Olemme kaksi keski-ikää lähestyvää paheellista lutkaa. Cyan on naimisissa ja hänellä on kolme lasta, minä edelleen tässä samassa avoliitossa, mutta se ei todellakaan estä meitä kuolaamasta niitä työpaikan hottiksia yhdessä ja puhumasta niin härskejä juttuja, että oksat pois. Minä olen se ujon ja hiljaisen oloinen introvertti ja Cyan äänekäs ja suora ekstrovertti. Yhdessä saimme aikaan suurta tuhoa työpaikan seminaariristeilyllä, mutta siitä myöhemmin.

Koska en halua pahemmin tässä blogissa käydä kotikoneeltani, on päivittäminen aika epävarmaa. Siis siinä mielessä, että saatan joutua julkaisemaan juttuni ennen niiden valmistumista ja jatkamaan taas myöhemmin paremmalla ajalla.

Jatketaan. Perustilanne on siis tämä työn ja laihdutuksen suhteen. GoFatGo-dieetti oli erittäin tehokas ja muutti ruokailutottumuksiani jo aika pysyvästi. Löysin liikuntamuodon, jota jaksan harrastaa sen verran kuin koen olevan pakko kroppani takia. Töissä olen Cyanin kanssa rautainen tiimi, joka hoitaa homman kuin homman ja vähän enemmänkin. Meillä on hirmuiset plussatunnit, mutta palaute on loistavaa. Mieleni on tasapainoisempi ja parempi kuin pitkään aikaan. Mitään suurempia masennuskohtauksia ei ole ollut ties kuinka pitkään aikaan. Cyanin seura pitää siitä huolen. Mikä sitten on muuttunut?

Järjestimme Cyanin kanssa perinteisen työpaikkamme seminaariristeilyn meille ja yhteistyökumppaneille ajankohtaisista aiheista alallamme. Seminaari meni taas paremmin kuin aikaisemmin, onnistuimme siltä osin aivan täydelisesti. Illalla biletettiin, tottakai. Tarkoitus ei ollut juoda paljon, koska alkoholi on ongelma ja sen lisäksi saan nykyisin ihan järkyttäviä krapuloita. Ja pitihän seuraavana päivänä vielä jatkaa seminaarissa. Humalluin sitten kuitenkin aika reippaasti ja siinä vaiheessa, kun tuli viimeinen valomerkki, kutsuin porukkaa hyttiini jatkoille. Luxus-hytti, mikä siinä juhliessa. Kaikki kutsutut olivat tietenkin miehiä, eikä heitäkään ollut kuin kolme, eräs oman ryhmäni tutkija Jussi ja kaksi työmiestä toisesta toimistosta, Jari ja Mikko (ette voi kuvitella miten hauskaa on keksiä näitä peitenimiä  ). Jussi on avoliitossa oleva isäihminen, joka on minua nelisen vuotta nuorempi. Jari ja Mikko olivat ihan uusia tuttavuuksia, Jari ilmeisesti se johon oli iskenyt humalaiset silmäni ties missä mielessä, ja Mikko tuli vaan siinä siivellä mukaan. Aikamme melskattuamme ja nautittuamme siideriä, Jari hävisi johonkin ja löysin itseni sängyltä Jussin ja Mikon kanssa. Jussi oli hipelöinyt jalkaani jo jonkin aikaa, se lähinnä nauratti minua läpinäkyvyydessään, ei voi vaan kuvitellakaan Jussia siinä mielessä. Mutta niin vaan yksi asia johti toiseen ja alkoi tältä tytöltä vaatteet vähetä kahden miehen voimin. Stoppasin homman pariin kertaan, koska se nyt vaan oli väärin, mutta vanha Jaana tuli sieltä jostain esiin ja lopulta annoimme mennä. Että sitten taas loistin bileiden ohjelmana. Näin on äynyt ennenkin, mutta ei koskaan ollessani varattu. Ikinä en ole pettänyt, mutta nyt tuli sekin kerta vastaan. Jussi lähti hytistä aika pian ja loppu aamuyö vehdattiin kännisen Mikon kanssa. Eihän se juurikaan muuhun pystynyt kuin pureskelemaan minut mustelmille ja runsaaseen määrään suuseksiä. Cyan koputteli ovelle jossain vaiheessa, mutta ilmoitin olevani alasti enkä avannut ovea, minkä jälkeen Cyan soitti ja ilmoitin olevani nyt vähän varattu... Kun Mikko sitten lopulta lähti vannotettuaan, että etsin hänet taas illalla käsiini ja otetaan uusiksi, soitin Cyanin hyttiini. Tunnustin syntini paskaisesti nauravalle Cyanille ja hän omat seikkailunsa minulle. Oli sitten viettänyt yönsä erään meidän työmiehen kanssa, ja oli myös mustelmilla ja hiertymillä siitä menosta. Juorujen vaihdon jälkeen totesimme olevamme kaksi kapista lutkaa ja painuimme nukkumaan pariksi tunniksi ennen seminaarin jatkumista.

Nyt joutuu jättämään tarinan kesken, mutta lopputulos on se, että haluan erota avomiehestäni enkä tiedä miten sen tekisin. Haluan olla sinkku, haluan kaikki omat rahat omaan käyttööni ja haluan vapauteni. Haluan eroon kaikesta surkeasta ja huonosta kotielämässäni, ja tällä hetkellä se on kaikki miehestä johtuvaa.

Taas alkaa elämä lyödä yli. Pitkään meni todella hyvin, mutta nyt on tullut ryppyjä kotielämään. Mies on ollut pitkään työtön, mutta nyt alkaa olla mun mitta täysi. Vaikka se haluaakin takaisin töihin, se ei tee mitään asian eteen. Työttömyys alkaa käydä miehenkin luonnolle, se on fyysisesti etääntynyt minusta. Asiasta on puhuttu ja mä olen vakuutellut, etten tämän takia todellakaan aio häntä jättää. Seuloin miehelle torstaina kasan työpaikkailmoituksia ja se valitsi niistä mieleiset, joihin laittaa hakemusta. Kun perjantaina sitten töitten jälkeen kysyin laittoiko hakemuksia, niin ei kuulemma ollut ehtinyt... Toivottavasti tänään on laittanut, helpottaisi kummasti munkin oloa.

Äsken oli vielä niin paljon sanottavaa, nyt ei yhtäkkiä mitään. Ja työtkin painaa päälle :)

Sen vielä sanon, että painoa on pudonnut reilut kuusi kiloa, kiitos fiksun FitFarmin dieetin. Musta tulee vielä nätti ja laiha!

Nyt ollaan sitten parin päivän päässä testauspäivästä. Tai menkkojen alkamisesta. Masennus ei ole ainakaan vielä iskenyt päälle uuden hormoniteoriani mukaan, hyvä niin. Ei sillä että töissä hirveästi tulisi mitään tehtyä vaikkei masennakaan, mutta onneksi pöytä näyttää tyhjemmältä kuin pitkään aikaan.

Taitaa totuus vaan olla, ettei tämän ryhmän hommia oikeasti riitä kahdelle ihmiselle. Se toinen kun vielä on ärsyttävyyden huippu ja ehkä vähän tyhmä. Jotenkin tuntuu, että rasittavien työkaverien määrä työpaikalla on väkisinkin vakio. Aikaisemmin minulla oli kollega M, jota jouduin perehdyttämään ja neuvomaan. Hieman yksinkertainen blondi, jonka kanssa en vaan ollut lainkaan samalla aaltopituudella. Hän jäi luojan kiitos äitiyslomalle, ja nyt minulla on riesanani keski-ikäinen omasta mielestään hauska nainen, jolla on ihan oma kieli. Terveystalo on Tarjoustalo ja vammaiset tytöt ovat Jennejä ja pojat Kalleja. Tosi nokkelaa!

Pidän itseäni kohtuullisen hyvänä opettajana, mutta en tykkää toistaa samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Erityisesti en arvosta sitä, minulle intetään vastaan, kun kerron miten tietyt asiat meidän talossa tehdään. Pöyristyttävää, itselle ei tulisi mieleenkään uudessa paikassa ruveta väittämään, että ei asioita noin voi tehdä, pitää tehdä näin ja te kirjoitatte ihan väärin. Rouvan asenne työyksikköä ja asiakkaitamme kohtaan on muutenkin ala-arvoinen. Voi voi, kun joutuu olemaan töissä täällä kaukana keskustan huvituksista ja asiakkailla on niin hankalat nimet ja ne ovat, yök, ulkomaalaisia. Tiedän, että paras tapa perehdyttää ja opettaa työhön olisi tehdä yhdessä ja olla koko ajan lähellä, mutta en vaan kykene. Pakko saada istua omassa huoneessa.

Teimme tämän Ullan kanssa selkeän jaon töiden suhteen, joten nyt ei paljon työt paina. Se ettei ole kiire merkitsee sitä, että tee juuri mitään niistäkään töistä, mitä tehtävänä olisi. Eniten töitä tekisin iltapäivisin kolmen jälkeen, mutta kun työpäivä loppuu jo viiteen. Aamulla en kykene työpaikalle ennen yhdeksää, työt pystyy aloittamaan aikaisintaan kymmenen aikaan, puoleen päivään mennessä kuitenkin, ja suurin työmotivaatio on just tässä neljän pintaan. Mä olen ihan vitun laiska, mutta jostain syystä ahkeran ja tunnollisen työntekijän maineessa. Tai olenhan mä ahkera ja nopea, sitten kun teen jotain. Enkä koskaan kieltäydy auttamasta enkä oikeastaan uusista töistäkään. Kai mä sitä olen yhtä aikaansaava kuin muutkin, mä vaan teen sen puuskittain.

Tämän täytyy olla hormonaalista. Näin taas kuumottavaa unta työpaikan nuorukaisesta, Kimistä. Tällä kertaa ei ollut mitään niin yksityiskohtaista kuin viimeksi mutta kyllä piti taas vähän salaa kuolata tänään töissä ja facebookissa. Mä vielä jään kiinni kuvien katselusta, pahimmillaan miehelle itselleen. Eilen taas juttelut töissä toi mieleen ne ajat jolloin mulla ja toisen konttorin Makella oli suhde. Eilen tuli enemmänkin sitten muisteltua kaikkia suurimpia saavutuksiani, jotka on tehty päällä, alla, sivulla, seisten ja istuen.

Maken kanssa tavattiin, kun vastasin sen ilmoitukseen seksiseuran etsimisestä. Houkutti, kun huomasin, että on sama työnantaja ja vähän tietokoneella nuuskittuani päättelin, ettei se ole samasta konttorista. Se oli jotain aivan mahtavaa, vain ja ainoastaan sitä itseään. Make oli kohtelias ja juteltiin pientä small talkia yleisistä asioista ja vähän töistä. Sitten seksiin, joka oli hyvää! Tapailtiin Maken luona, muutama kerta mun luona ja muutamia kertoja julkisilla paikoilla. Töistä ehti just sopivasti bussilla ruokatunnilla Makelle ja takaisin. Muistan yhden kerran, ruokatunnilla kai sekin, Maken konttorilla. Ja kerran Tennispalatsin ylimmän kerroksen naisten vessassa. Näköala oli mukava siihen ikkunalautaan nojaillessa. Voi juma! Viimeisen kerran taidettiin tavata Finlandia-talon puistossa, illalla tosin tällä kertaa. Make olisi jatkanut vielä, mutta mä lopettelin meidän jutun vähitellen, en muista miksi. Lopulta mä olinkin jo varattu ja sitten vaihtui puhelinnumero. Täydellinen fuckbuddy. Nykyään Make on vielä etäisemmässä konttorissa töissä, ja mä hekumoin satunnaisesti ajatuksella, että se tulisikin meille töihin.

Niin, palatakseni Kimiin. Joku siinä miehessä miellyttää silmää ja aiheuttaa vetoa ja värinää. Ekalla kerralla unessa me suudeltiin, ja se oli niin realistisen tuntuista, että mä punastelin sitä pitkän aikaa töissä. Suurimman osan ajasta mä muistan noiden nuorten miesten olevan jotain vuosimallia 1985 ja tuntuu lähinnä isosiskomaiselta, mutta sitten on tämä yksi aika kuukaudesta, kun näen vaan leveät hartiat, kapeat lantiot, lihaksikkaat käsivarret, litteän mahan ja reidet, huulet, peput.... Uuh! Mielessä pyörii seksi tuossa käytävän seinää vasten, ton kanssa, ja tuon. Ja tämän tässä. Nyt teen pienen kierroksen käytävillä saadakseni silmänruokaa ja sitten taidan käydä vessassa ja vähän kokeilla.

Kuukausi sitten aloitin blogin näissä samoissa fiiliksissä, joten tämän täytyy olla hormonaalista. Mä ovuloin just nyt! Mutta onkohan se masennuskausikin hormonaalista?

Tänään on huono päivä. Haluan kuolla. Ahdistaa ja olen taas irti todellisuudesta. Hakkasin itseäni saksilla käsivarteen, se sai turtumuksen väistymään vähäksi aikaa ja sain töitä tehtyä. Työhuoneeni ovi on auki käytävälle ja huoneessa on iso ikkuna samaan käytävään, joskin sälekaihtimet ovat vain puoliksi auki. Silti ketään ei kiinnostanut. Hieman surrealistinen olo mätkiä itseään saksen kärjellä käsivarteen niin paljon kuin sielu sietää. Työpaikan keittokomerossa ei ollut sopivia veitsiä. Mä palelen koko ajan ja mua väsyttää todella paljon jo toista päivää. Kun pääsis peiton alle nukkumaan! Mutta millä mä potkin itseäni eteenpäin täällä töissä? Mielessä pyörii lähinnä nuo sakset. Tavallaan tiedän, ettei kuolema tule tänään, mutta en juurikaan näe edessä enää mitään. En odota mitään, mikään ei kiinnosta, minulla ei ole merkitystä. Maailma jatkaa eteenpäin ja muiden elämä jatkuu, ei mun paikalla olo ole välttämätöntä. Ehkä mä voisin sittenkin ottaa tänään saunan jälkeen yhden siiderin vaikka alkkis olenkin. Ei se mitään korjaa tai auta, korkeintaan turruttaa mutta tuskin sitäkään. Toivottavasti edes uni tulisi.

Kotiin ei voi lähetä ennen viittä, tunnit on jo niin paljon miinuksella etten lisää kaipaa. Onneksi täällä pitää olla vaan paikalla muttei läsnä. Käsivarteen ei enää satu, joten jollain mä lyön siihen taas kohta.